"Yhteinen joulun sävel meille kaikille kutsuna soi,kun sen löytää sisimmästään,niin ei matkalla eksyä voi."
Oikein rentouttavaa ja tunnelmallista Joulun aikaa ja hyvää tulevaa vuotta kaikille!
Olen joululomalla 20.12.24-01.01.25
|
Olen työskennellyt fysioterapeuttina yrityksessäni vuodesta 1984. Minulla on sopimus Kelan kanssa vaativana kuntoutuksena tapahtuvasta lasten ja aikuisten avofysioterapiasta. Lisäksi palvelen vakuutusyhtiöiden, työterveyshuoltojen sekä itse maksavia asiakkaita joko lähetteellä tai ilman. Olen suorittanut myös fysioterapeutin suoravastaanottokoulutuksen. Suoravastaanotolla tarkoitetaan fysioterapiakäyntiä, johon kuuluu tutkiminen, arvio terapian tarpeesta, mahdolliset käsittelyt ja jatkohoito- ohjeet. Et tarvitse lähetettä, ohjaan lääkärin vastaanotolle, mikäli tilanne vaatii. Käynkin paljon alan koulutuksissa sekä perehdyn uusimpaan tutkimustietoon - tämän tietotaidon haluan jakaa alueemme kuntoutujille mahdollisimman laadukkaina palveluina.
Toimitila sijaitsee Vilppulan keskustassa katutasossa ja parkkipaikka on aivan oven edessä. Käytössä on ajanmukaiset terapia- ja harjoitteluvälineet. Ajanvarauksen toivon tapahtuvan mieluummin puhelimitse aukioloaikoina. Tietysti voit myös käydä paikan päällä sopimassa asioista. Ovet ovat auki pääsääntöisesti arkisin klo 8-16.30 tai sopimuksen mukaan. Teen myös fysioterapiaa asiakkaiden kotona, kouluilla ja päiväkodeissa sekä allasterapiaa Mäntän uimahallissa. Huomioithan, että asiakaskäyntien tai koulutuspäivien aikana ovet saattavat olla kiinni.
"Yhteinen joulun sävel meille kaikille kutsuna soi,kun sen löytää sisimmästään,niin ei matkalla eksyä voi."
Oikein rentouttavaa ja tunnelmallista Joulun aikaa ja hyvää tulevaa vuotta kaikille!
Olen joululomalla 20.12.24-01.01.25
|
Hei! 40 vuotta fysioterapiayrittäjänä on takana, on aika miettiä eläkkeelle jäämistä.
Olisitko sinä halukas jatkamaan yrittäjänä. Jos monipuolinen työmukavien asiakkaiden parissa kiinnostaa, ota yhteyttä. Tai, jos yrittäjyys mietityttää, pohditaan asiaa yhdessä. |
Vilppulan Fysio Oy
Kaarikatu 5
35700 Vilppula
Y-tunnus 0551733-2
vilppulan.fysio (at) phpoint.fi
Tarja Mäkinen
puh. 044 3611052
AVOINNA
ma-pe klo 8-16.30
tai sopimuksen mukaan
AJANVARAUS
puh 03 4713288